Miksi perustin suunniteltuja sisältöjä – toteutettuja tarinoita blogin?

Olen vuosikausia haaveillut oman blogin perustamisesta. Jossakin vaiheessa koko liiketoimintasuunnitelmani perustui omaan blogiin. Minulla on kuitenkin kestänyt kolme vuotta päästä tuumasta toimeen. Miksi ihmeessä?

Miksi_aloitin_Blogin

(Teko)syy nro 1: Minulla ei ole aikaa

Bloggaaminen vie aikaa. Se on totta. Kirjoittaminen on myös aika työlästä, vaikka sitä tekisi työkseen. Blogin rakentaminen vie aikaa. Postausaiheiden suunnittelu vie aikaa. Ja itse kirjoittaminen vie aikaa. Ja entä, jos en jaksakaan tai ehdikään tuottaa sisältöä siihen tahtiin kuin olen suunnitellut? Näiden pohdintojen kanssa olen viettänyt tunnin jos toisenkin.

(Teko)syy nro 2: Markkinointi on hankalaa

Tämä on hassua. Mutta oikeasti tämä syy on ollut yksi suurimmista esteistä siihen, etten ole jo aikaisemmin saanut blogiani aloitettua. Miksi ihmeessä, vaikka kirjoitan sujuvasti toisten yritysten postauksia ja suunnittelen heidän markkinointiaan?

Siksi, että oman palvelun tuotteistaminen ja siitä kiinnostavasti kertominen ei ole helppoa. Siksi, että markkinointisuunnitelman laatiminen ei ole ihan yksinkertaista ja siinä pysyminen vasta hankalaa onkin. Siksi, että olen kärsinyt identiteettiongelmasta.

Työskentelen Kallossa, joka on osuuskunta. Meillä on yhteiset nettisivut ja yhteistä markkinointia. Mutta olen samalla yksilö, jonka tarjoamat palvelut eroavat muiden palveluista. Markkinointiani on pitkään (täysin turhaan) estänyt kysymys, kuka minä olen? Mitä minä edustan? Onko minun brändini minä kirjoittajana?

(Teko)syy nro 3: Minua pelottaa

Järjellä ajateltuna täysin absurdi ajatus tämäkin. Miksi ihmeessä pelottaa? Onhan kirjoituksiani julkaistu jo iät ja ajat lehdissä ja yritysten nettisivuilla ja blogeissa.

Siksi, että mietin, onko minulla sanottavaa? Kiinnostavatko tarinani ja kirjoitukseni ketään? Saanko lukijoita? Entä, jos koko blogiajatus onkin tuhoon tuomittu ja kaikki sen parissa vietetty aika on heitetty hukkaan? Entä, jos epäonnistun: mitä muut sitten ajattelevat?

Tuumasta toimeen

Kuulostavatko syyt tutuilta? Oletko sinä miettinyt yrityksesi markkinointia pitkään, mutta et ole päässyt toteutukseen asti? Huomaat varmaan, että ei se ole helppoa viestinnän ja kirjoittamisen ammattilaisellekaan.

Mutta tässä ollaan. Ensimmäinen blogiteksti on lähdössä maailmalle ja edessä on hyppy tuntemattomaan. Pitkään pohdittuani ja harkittuani olen valmis ottamaan tämän askeleen ja siirtymään epämukavuusalueelle.

Jos sinulla on samoja ongelmia tai tarvitset apua oman blogisi kanssa, kysy apua. Ainakin minulle toisen blogitekstin parissa työskentely on paljon helpompaa ja mukavampaa. Voit lukea minusta lisää tästä.

Jos haluat liittyä sisäpiiriin ja saada sisällön suunnitteluun vinkkejä, tilaa uutiskirje.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s