Miksi tämä onkin niin vaikeaa?

Jaa mikä? No markkinointi tietenkin. Kuulemani perusteella voisin veikata, että en ole yksin ajatukseni kanssa. Vai olenko?

Kun tuotekehitystyön erikoisammattitutkintoon opiskelevilta yrittäjiltä kysyttiin, mikä on sinulle haaste, osaatko arvata, mikä oli yleisin vastaus? Mikä se on sinulla? Näillä yrittäjillä oli markkinointi ja myynti ja myynti ja markkinointi. Voitko uskoa? Minä voin, koska juuri näin itsekin ajattelen.

Olen viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen. Miten siis voi olla, että markkinointi on minulle haaste? Miten voi olla, että oma markkinointini on aivan jäässä? Enkä nyt puhu mistään postaustahdin hiipumisesta, vaan totaalisesta jäätymisestä. Blogia en ole päivittänyt kohta vuoteen ja omien some-kanavien päivitykset ovat loppuneet viime vuoden puolelle. Miksi? Nyt ei ole enää kyse siitä, että suutarin lapsilla ei ole kenkiä, kyse on jo uskottavuudesta. Miten ammatikseen kirjoittava ja markkinointia tekevä voi sössiä markkinointinsa näin totaalisesti?

Uskoakseni syy tähän on sama kuin sinullakin. Tarkoitan siis, jos markkinointi on sinulle haaste. Jos ei ole, olen niin kateellinen sinulle, mutta samalla onnellinen puolestasi! Mutta monelle yrittäjälle omien palvelujen markkinointi on haaste. Kyse ei välttämättä ole osaamisen puutteesta, vaan ajankäytöstä ja priorisoinnista. Jos työpäivä kuluu asiakastöiden parissa, ei illalla enää riitä paukkuja some-postauksille. Ja kun postausta ei tee, aah, miten helppoa se onkaan siirtää eteenpäin työlistalla. Ja taas siirtää. Ja taas. Kunnes aikaa on kulunut niin paljon, että kynnys postata on kasvanut valtavaksi. En minä nyt enää kehtaa!

Vai? Onko kyse sittenkin osaamisen puutteesta? Ainakin omissa ajatuksissa? Minä olen taitava tässäkin. Ajattelen harmittavan usein, että opettelen ensin tämän tai tämän asian. Markkinoin vasta, kun olen saanut jotain muuta tehtyä. Kirjoitan blogiin, kun olen ensin tehnyt palvelukuvaukset valmiiksi. Teen palvelukuvaukset, kun olen opiskellut enemmän blogi- ja kotisivualustoista. Sitä varten minun pitää selvittää, mikä olisi paras alusta. Pitäisikö minun tilata oma domain? Vai yhdistää blogini yrityksen sivuille? Mitä oikein haluan? Mikä olisi järkevintä? Kohta selaimen yläpalkissa on sata väli-ikkunaa auki ja olen totaalisen eksyksissä. Tärkein asia, eli se yksi postaus, on jo aika päiviä sitten unohtunut.

Miten nämä haasteet voi selättää? Voiko?

Tiedän, että voi. Muutenhan facebook tai internet ei olisi täynnä erilaisia markkinointiviestejä mitä hienommista tuotteista ja palveluista. Keinot haasteen selättämiseen eivät itsellänikään ole vielä selvillä, mutta yhtä neuvoa aion nyt noudattaa; ALOITA. Minulla ei ole ostopolkua valmiina. Minulla ei ole täydellisesti tuotteistettuja palveluja. En tiedä, onko blogini oikeassa paikassa. Minulla on vain tämä yksi postaus, joka lähti liikkeelle ideasta omassa puutarhakeinussa. Postaus, jonka aihion suunnittelin saman tien kännykällä ylös. Postaus, jonka kirjoittaminen vei mennessään ja sain siirtyä tietokoneelle. Aloitan nyt. Aloitan taas. Mahdollisesti aloitan uudelleen myöhemmin.

Mikä sinulla on markkinoinnissa haasteena? Kuulostavatko ajatukseni tutuilta? Kommentoi tai ota yhteyttä, sillä kuulen haasteistasi mielelläni. Otan myös mielelläni vinkkejä vastaan! Mutta, jos sinunkin haasteesi on markkinointi, voin luvata yhden asian käsi sydämellä: minä voin auttaa sinua. Ymmärrän todella, että markkinointi on haaste. Minä osaan kaivaa sinun yrityksestäsi punaisen langan esiin ja pystyn auttamaan sinua yrityksesi markkinoinnissa. Nyt saatat ihmetellä, jaa miten muka? Siten, että se ei ole minulle markkinointia vaan TYÖTÄ!

PS. Olen jo aikaisemmin kirjoittanut vinkkejä ajanpuutteen selättämiseen markkinoinnissa. Käy lukemassa.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s